@ITALIFE74


INSTAGRAM: @ITALIFE74 - #ITÄLIFE - #ITÄCONSPIRACY

perjantai 1. lokakuuta 2010

Myö ollaan hirmu ylpeitä! Hyvä ENIZ!


Kaupungin paras 2010 (Helsinki)
Skeittaaja

Vuonna 2006 Eniz Fazliovia haastateltiin kotimaiseen skeittiaviisiin, Hang Up -lehteen. Eikä toimittaja ollut uskoa, että Fazliov on oppinut flippi-tempun kahdessa viikossa. Siksi, että temppua opetellaan yleensä vuosia.

Ei liene ihme. Eniz Fazliov, 23 skeittaa neljä tuntia päivässä, kesäisin enemmän, sillä esteenä eivät ole pimeys tai kylmyys. Ensi kertaa hän nousi laudalle 12-vuotiaana ja 17-vuotiaana hän oli jo skeitin Suomen mestari. Eniz tuplasi tittelinsä kaksi vuotta myöhemmin, mutta mieleenpainuvin voitto napsahti Virossa Simple session -kisoissa vuonna 2007.

Kuten kaikilla kunniallisilla skeittaajilla, Enizillä on sponsoreita: Volcom, Emerica, Alien Workshop, Perus, Destruck ja Lamina Skateshop. Volcom järjestää Los Angelesissa vuosittain maailman skeittaajille kisat, joissa Enizkin on ollut useamman kerran mukana. Tosin kisat näyttelevät usein sivuosaa, sillä päivät kuluvat eri paikoissa skeittaillen, eikä hulppeassa talossa asuminenkaan pahaa tee. Kolmikerroksisessa Volcom-rakennuksessa on muun muassa kolme ramppia, bilispöytä, jalkapallokentän kokoinen takapiha ja uima-allas, joka tyhjennetään välillä skeittausta varten.

Luulisi, että tuollaisissa härveleissä jo itsensä loukkaa. Mutta ei. Puista pöytää koputellen Eniz toteaa selvinneensä murtumitta tai suuremmitta vammoitta, mikä on alalla harvinaista.

"Naarmuja tulee aina ja kerran lähti taju, kun pää kopsahti maahan, mutta silloinkin pääsin sairaalasta samana päivänä takaisin laudan päälle."

Eniz skeittaa usein Kiasman edustalla.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

vittu ei toi jätkä ees asu stadissa!!!

Anonyymi kirjoitti...

TOTTA!
OJN OIS PITÄNY VOITTAA!